Luxemburg liittyy kahteen muuhun maahan ja muutamiin Yhdysvaltojen osavaltioihin, jotka ovat laillistaneet kannabiksen viihdekäytön. Saksa saattaa seurata pian perässä.

Luxemburgin valtio on ensimmäinen Euroopan Unionin maa, joka laillistaa kannabiksen, paikallinen media raportoi.

Uuden hallituksen julkistaman lain mukaan 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat asukkaat voivat kasvattaa enintään neljä kasvia omaan käyttöön ja kantaa kolme grammaa kannabista mukanaan julkisilla paikoilla.

Aikaisemmin kannabiksen hallussapidosta saattoi saada jopa 2 500 euron sakon, mutta nyt sakkoja on laskettu huomattavasti ja ne koskevat vain henkilöitä, jotka käyttävät ainetta julkisissa paikoissa, jossa sen käyttö on kielletty. Tetrahydrokannabinolin (THC), joka on kannabiksen psykoaktiivinen komponentti, tason säätely tullaan lopettamaan.

Uusi laki ottaa kantaan Luxemburgin huumeisiin liittyvään rikosongelmaan valtion mukaan.

Myös myynti ja jakelu laillistetaan. Se luo tietä valtion säätelemälle toimitusketjulle sekä kannabistuotteiden markkinoille. Valtio tästä prosessista tienaamat tuotot ohjataan addiktion ehkäisyyn ja koulutukseen sekä terveydenhuoltoon.

Luxemburgin lisäksi vain Kanada, Uruguay ja 11 Yhdysvaltojen osavaltiota ovat laillistaneet kannabiksen kasvatuksen ja jakelun. Euroopan Unionissa edes Alankomaat, jossa kannabiksen myynnin ja käytön kieltoa ei seurata, eivät ole tehneet näin.

Mikä on laillistamisen tila Saksassa?

Saksassa herätellään toivoa uuden hallinnon mahdollisesti laillistavan kannabiksen viihdekäytön. Vihreä puolia, joka osa maan seuraavaa hallitusta, on kannattanut laillistusta aikaisemmin.

Nyt vaikuttaisi siltä, että hallituksessa olevat sosiaalidemokraatit (SDP) ja vapaat demokraatit (FDP) ovat myös myötämielisiä.

Johannes Gallois, joka on GECA Pharman johtaja Kölnissä, kertoi uskovansa Saksan seuraavan Kanadan mallia, jolloin potentiaalia olisi jopa miljoona potilasta ja käyttäjää kohtuullisen lyhyessä ajassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *